Matka itseen

Olen vuosia ohjannut niin ryhmänohjaajana että hyvinvointivalmentajana erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Teettänyt heillä unelmakarttoja, kirjeitä, maalauksia. Laittanut pohtimaan omia juuriaan, toimintansa lähtökohtiaan, taustojaan ja tunnelukkoja. Kaivelemaan omia tuntemuksiaan, menneisyyttään, ennakkoluulojaan ja ajatuksiaan. Opettelemaan stressinhallintaa, löytämään uusia toimintatapoja elämään ja avaamaan tunnelukkoja. Nämä ovat olleet joka kerta antoisia hetkiä, suuria keskusteluita ihmisyydestä ja elämästä. Nämä hetket ovat pysäyttäneet jokaisen olemaan läsnä, juuri näille ihmisille. Olemaan siinä hetkessä, myötäelämään.

Mutta joskus tulee se päivä, kun itse kaipaa ohjausta ja pysäytystä. Arkojenkin asioiden kaivelua. Menemistä syvämmälle itseensä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei odottele sitä päivää liian pitkään, vaan ennakoi ja hakeutuu tällaisiin tilanteisiin ihan tarkoituksella. Olla itse välillä osallistujana ja ohjattavana, vaihtaa roolia ja näkökulmaa.

Tällainen hetki oli ihan vastikään, pääsin hetkellisesti valmennettavaksi. Ja tiedättekö, oli ihana olla kerrankin osallistujana. Olla ohjattavana, toki jokainen osallistui omien rajojensa ja tuntemuksiensa mukaan. Sain vaan olla, miettiä omia juuriani, silmät kostuen ja kuitenkin hymyillen. Ajatuksissani löysin itseni lapsuuden kodin ikkunalaudalta istumasta, verhon takaa. Tarkkailemassa elämää, luontoa, ihmisiä. Ja kaikki on hyvin.

Sain siis pari tuntia, tunnekylläistä ja ihanaa ohjausta. Ja sisimpämme kaivelun tuotoksena kirjoitimme runon. Pysähtymällä hetkeen, ohjatusti, sitä muistaa yllättäviäkin asioita taas itsestään, omasta elämästään. Ja mitä kaikkea me jokainen kannammekin mukanamme, lapsuudesta tähän päivään.

Jokainen kaipaa välillä ohjausta ja sisimpänsä kaivelua, herättelyä.
Sellaista rinnalla kulkijaa, joka on vierellä tukemassa, mitä sisämmästämme ikinä löytyykin. <3

Päätän kirjoitukseni runotuotokseeni:

'Olen pyöreä onnellisuus.
Sydän, palasista koottu.
Olen keltainen ilo ja turkoosi, syvä vesi.
Sohvannurkasta ikkunasta tuijotteleva hymy.
Puolivarjosta maailmaa tarkkaileva rauha.
Kunhan minulla on luonto ja metsä, selviän kaikesta.
Tarkkaillen korppeja taivaalla...'

Voimaa ja toivoa kokemustarinasta

Tänä syksynä olen keikkaillut useamman kerran niin livenä kuin Skypelläkin kertomassa omaa kokemustarinaani sisäilmasairaudesta, otsikolla Iloa ja hyvinvointia luonnosta. Lähestyn sairastumistani yhden tärkeimmän voimavarani eli luonnon kautta. Luonto on kulkenut rinnallani ja minä olen kulkenut luonnossa, koko elämäni ajan. Sairastumisen myötä luonto on saanut entistä tärkeämmän osan elämässäni, vaikka myös luontoakin on välillä joutunut välttelemään, kun luonnon homeet ovat voimakkaimmillaan.

Ennen ensi esiintymistäni saatoin miettiä, että kerronkohan nyt liian valoisan tarinan sisäilmasta sairastumisesta, mutta yleisöä on ollut monenlaista, kokemus karttui ja näin ei asianlaita ole. Sillä kerronhan ihka oikeaa, omaa tarinaani, eletystä elämästä ja toipumisen tiestä. Kyllä, ongelmaisia rakennuksia on paljon ja oireilen edelleen, mutta lievemmin kuin aiemmin ja toivun nopeampaa. En koe tarpeelliseksi huudella, joka välissä pitkin somea, kuinka nyt taas tuli homeosumaa ja oireiluttaa niin vietävästi. Välillä kuitenkin tätäkin teen, muistuttaen muita sekä itseäni, sairauden olemassa olosta, en kaivatakseni sääliä. Sairaus ei katoa, mutta tiettyjen elämänmuutosten myötä, se on lieventynyt. Ja näiden muutosten tekemisestä kertominen on tärkeää, mutta myöskin jokaiselle hyvin yksilöllistä.

Myös vertaistuki on ollut erittäin tärkeää ja nimenomaan se toivon herättäminen, samoin se, että jokainen löytää omasta elämästään ne omat, yksilölliset voimavaransa. Jotta elämä olisi muutakin kuin pelkkää sairautta ja sairauden kanssa elämistä. Kuitenkin se olet sinä itse, kuka päättää, mihin suuntaan elämääsi kuljet. Jäätkö vellomaan sairautesi kanssa vai haluatko luovia elämääsi omia keinoja, jotka tekevät arjestasi helpompaa?

Positiivisuuden ja elämän voimavarojen kautta kerrottu kokemustarina herättää tunteita, antaa voimaa ja luo toivoa tulevaan. Ja ne keskustelut yleisön kanssa, voi mahoton, kuinka ihania ja koskettavia ne ovatkaan! Haluanko siis mieluummin herätellä ihmisissä toivon kipinää kuin vetäistä maton alta, ettei tästä koskaan parane? Valitsen mieluummin voimavarojen kautta lähestymisen ja toivon antamisen sekä rakentavan keskustelutavan. Oman sairautensa kanssa joutuu nimittäin opettelemaan elämää paljonkin uusiksi ja kaikki tunteiden kirjot on käytävä läpi, tulevaisuus on epävakaata ja tilanteet voivat muuttua milloin tahansa. En kuitenkaan murehdi ja huolehdi asioista, vaan elän silti pääsääntöisesti hyvää ja onnellista, sellaista tasapainoisen ihanaa elämää, luonnossa kellien.

Rakkautta ensi silimäyksellä...

Kävin reilu viikko sitten yhden ikimuistoisimmista vierailuista. Nimittäin paijailemassa alpakoita. Jännittävä tapaaminen oli sovittu hyvissä ajoin kalenteriin Linnunradan tilan kanssa. Kyseisenä päivänä saavuimme pienellä naisporukalla talviselle tilalle, ilma oli sopivan viileä, muttei kylmä ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Seurueeseemme kuului myös pieni karvaton koira, joka vei alpakoiden huomion ja ne selkeästi miettivät, miten suhtautua karvattomaan ilmestykseen.

Samalla, kun ruokimme alpakoita kuivatetuilla lehtioksilla, saimme alkuinfon alpakoista Linnunradan tilan ihanalta emännältä. Alpakkahan on etelä-amerikkalainen kamelieläin, joka on läheistä sukua vikunjalle, guanakoille ja laamalle. Kyseessä on laumaeläin, joten alpakoita tulee olla aina vähintään kolme yksilöä. Linnunradan tilan alpakoiden lauman johtajana toimii persoonallinen Jatsi, joka teki etenkin itseeni lähtemättömän vaikutuksen pusuttelullaan. Alpakat pitävät rapsutuksista, pään alueelta ja kaulasta. Selän alueelle mentäessä, alpakka saattaa sylkäistä päin naamaasi ja ilmoittaa näin, ettei tykkää kyseisen alueen rapsutuksesta. Joten varovaisuutta.

Jatsin kanssa paijailua. Kuvasta kiitos, Sanna L:lle.

Alpakoiden värityksiä on olemassa erilaisia: valkoinen, ruskea, harmaa, musta ja laikukas. Alpakalle riittää ulkotarhan lisäksi vaatimatonkin talli. Puhdasta vettä ja heinää tulee olla aina saatavilla. Tarpeensa alpakat tekevät siististi yhteen "vessapaikkaansa" ja reissatessaan esimerkiksi markkinoilla, näille kavereille täytyykin ottaa kakkaa mukaan, jotta tietävät, missä sen hetkinen vessapaikka on käytössä. Siistejä ja hassuja otuksia. :)

Alpakat oppivat kulkemaan hihnassa, vähän kuin koira. Niiden kanssa voi harrastaa myös agilitya. Alkututustumisen jälkeen lähdimmekin kävelylle, uusien villaisten kavereidemme kanssa, läheiseen maastoon. Vaikka koiran läsnäolo näitä hieman jännittikin, niin melko lauhkeita ja hiljaisia tapauksia olivat. Mukavia metsälenkkikavereita siis. Ulkoillessa mietin alpakoiden elinkaarta ja kävikin ilmi, että ne voivat elää yli 20 -vuotiaiksi. Eli pitkäikäisiä kavereita.

Ulkoilun päätteeksi alpakat pääsivät herkuttelemaan omenan ja porkkanan palasilla, sitten ne katosivat vähin äänin tallin ovesta ulkoaitaukseensa. Me saimme kuumaa juotavaa ja mukavan rupattelutuokion sekä tutustumisen Linnunradan tilan myytäviin tuotteisiin: öljyhampputuotteisiin ja tietenkin alpakanvillatuotteisiin. Välillä alpakat kävivät tarkkailemassa tilannetta tallin ovelta, etenkin Jatsi.  

'Alpakka tuottaa villaa vuodessa keskimäärin 2 - 4 kg. Se on pehmeämpää, lämpimämpää ja kestävämpää kuin lampaan villa. Alpakan villasta puuttuu lanoliini (villarasva) ja lampaan villalle ominainen karheus, siksi värjäämätön villa sopii myös monille allergikoille eikä kutita.' (Lähde: Suomen alpakkayhdistys) Alpakanvillatuotteet houkuttelivat, mutta tällä kertaa mukaani tarttui kuitenkin öljyhampputuotteita: öljyä salaatinkastikkeeksi ja hamppurouhetta esimerkiksi jogurtin sekaan sekä koiran turkin hoitoon. Näistä lisää vaikkapa toisessa kirjoituksessa..

Alpakoiden kohtaaminen sekä paijailu oli kyllä ainutlaatuinen ja myös terapeuttinen kokemus. Nämä eläimet ovat uteliaita, sympaattisia ja näiden seurassa aika kului siivillä. <3


Lisätietoa:
https://www.facebook.com/linnunradantila/
http://www.alpaca.fi/info/alpakka/

Jatsin kanssa silmiin tuijottelua olisi voinut jatkaa loputtomiin. 😄

Sisäilmasairaan mielenhallintaa..

Ai, että sisäilmasairaus olisi korvien välissä? Että sen saisi parannettua kokonaan aivojen uudelleen ohjelmoinnilla? Tai tietyillä lisäravinteilla?

Ensin mietin, että tästä tekstistä tulee hyvin pitkä, monta sivua. Ja hauduttelin kirjoittamista pahimman ärtymyksen yli. Sitten tulin siihen tulokseen, ettei tämä osaltani vaadi pitkiä kirjoituksia ja siteerauksia oikeista tutkimuksista.. Jätän sanomatta ihmisiä sekä tuotteita nimeltä, sillä luulen heidän saaneen jo ihan tarpeeksi julkisuutta.

Viime viikolla herätti paljon hämmennystä ihminen, joka on antanut sisäilmasairaudelle kasvot. Ihminen, joka on puhunut sisäilmasairaiden puolesta ja oireiluttavista materiaaleista. Hämmennys syntyi hänen hehkuttaessaan DVD-pakettia aivojen uudelleenohjauksesta. (Hypnoosia??) Pakettia, johon hän oli tutustunut vasta pintaraapaisun verran. Pakettia, josta hän myös hyötyy taloudellisesti markkinoidessaan tätä. Samoihin aikoihin itse sain puheluita josjonkinlaisten ihmelitkujen ja lisäravinteiden edustajilta. Tuotteiden, jotka lupasivat parantaa kaiken oireilun ja kaikki sairaudet. On vaarallista väittää tuotteiden parantavan täysin. Tuotteiden, joista ei ole minkäänlaista virallista/julkista tutkimusta, saatika kirjattuna pidemmän aikavälin seuraamuksia tuotteiden käytöstä.

Ja näin, soppa oli valmis. Ärsytti, turhautti ja suututti: hartiat jännittyivät, pulssi kiihtyi ja hengitys muuttui pinnalliseksi. Kyllä, stressi ja tunteet aiheuttavat kehollisia reaktioita. Esimerkiksi seuraavalla kerralla, kun olet stressaavassa tilanteessa, voit pysähtyä kuulostelemaan kehollisia reaktioitasi. Tai voit kokeilla mielikuvaharjoitusta: 'Kuljet polkua pitkin, kauniissa metsässä. Ihastelet sirkuttavia lintuja ja metsän vihreyttä, mutta hätkähdät takana kuuluvaa isoa rasahdusta! Käännyt hitaasti ja näet suuren karhun, joka tuijottaa suoraan silmiisi.' Mitä reaktioita huomaat kehossasi, oletko kenties jännittynyt, hakkaako sydämesi, voitko pahoin?

Nämä stressireaktiot eivät ole edelleenkään verrattavissa sisäilmaoireiluun. Uskon siihen. että pelkäämällä oireitaan sisäilmasta, myöskin pahentaa oireiluaan näillä stressireaktioilla. Pääasia on oppia erottelemaan nämä tuntemukset, mikä tulee sisäilmasta, mikä stressistä. Itse esimerkiksi punastun hyvinkin helposti, mutta silloin, kun punastumiseen liittyy kutina ja polttelu, on kyse sisäilmasta. Jännittävissä tilanteissa saatan punastella, hikoilla, ääni käheytyä ja kädet täristä. Ja tämä on aivan normaalia reagointia.

Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen, oli kyse sairaudesta tai ei. Mutta missään vaiheessa en ole lähtenyt panikoimaan sisäilmasairauden kanssa. Se on asia, jonka osaan ottaa hyvinkin lunkisti. 'Tämä elämä nyt vaan on tällaista, nykyään.' Jos erehdyn menemään homepaikkaan, sinnittelen siellä yleensä niin pitkään kuin pystyn, riippuen tilanteesta. Jos homeen haju löyhähtää jo rakennuksen pihalla nenääni, jätän mieluumin menemättä kyseiseen rakennukseen, jos ei ole ihan pakko. Jokseenkin olen kiitollinen tästä herkistyneestä hajuaististani, siitä en haluaisi koskaan luopua. Onhan se kehoni varoitusmekanismi epäterveellisistä rakennuksista ja hajuista.

Kun jäin hometyöpaikasta pois, toipuminen parempaan vei monta kuukautta. Mukaan tuli myös hajusteyliherkkyydet. Kauppojen pesuaineosastoilla oli tukala olla. Ihmettelin tuolloin, että tässäkö olikin vain suunta alaspäin. Olin nimittäin tottunut käyttämään melkeinpä päivittäin hajustettuja pesuaineita, kosmetiikkaa ja hajuvesiä. Kun aloin vaihtamaan mm. pyykinpesuaineet, shampoot ja deodorantin hajusteettomiin vaihtoehtoihin, niin samalla hajuaistini tuli vieläkin herkemmäksi. Kaikki hajusteet ja hajut eivät kuitenkaan oireiluta. Nyt, puolitoista vuotta ilman päivittäistä altistusta ja voin käyttää taas tiettyjä hajuvesiä, jälleen. Ihan omaksi (ja mieheni) iloksi, voin paukkupakkasillakin hypellä välillä kukkaisniityllä hajuveden ansiosta. Mutta julkisissa esiintymisissä ja tilaisuuksissa kuljen edelleen hajusteettomana, ihan muiden herkistyneiden takia. Nykyään voin myös viettää päivän oireiluttavassa tilassa energisenä, mutta seuraavana päivänä tunnen nahoissani kyseisen tilan katkut.. Esimerkkinä eräs koulutusviikonloppu alkuvuodesta. Tiesin tilojen oireiluttavan ja taustalla oli muitakin altistumisia siltä viikolta. Ensimmäinen koulutuspäivä meni hyvin, yskää lukuun ottamatta. (Yskähän on kehon oma reaktio epäpuhtauksien poistoon.) Seuraava päivä taas menikin uneliaassa aivosumussa, pääkivusta ja limaisuudesta kärsien. Vaati suuria ponnisteluja pysyäkseni perillä keskusteluista. Onneksi toipuminen on nykyään nopeampaa ja myöskin ulkoilu talvisessa metsässä helpottaa. :)

Palatakseni tähän aivojen uudelleenohjelmointiin, DVD-pakettiin.. Mitä se sitten tekee sisäilmasairaalle tai monikemikaaliyliherkälle? Kuulemma vie ainakin hajuaistin, limakalvo-oireilut ja parantaa täysin. Tämä julkisuuden henkilö on muutaman luennon kuunneltuaan jo ainakin parempi puoliso ja äiti. Ja on jopa voinut käydä tilassa, missä aiemmin ei ole pystynyt käymään. Kuulostaa siltä, että kyseessä on ollut jotain ihan muuta kuin sisäilmasairaus...tai itsesuggestio on hänellä toiminut melko hyvin. Pelottaa ajatella, kuinka tämän menetelmän avulla "parantuneet" ihmiset altistaa itseään jatkuvasti lisää tai saarnaavat parantumisestaan niin, että kaikki homekoulujen oppilaat, opettajat, ja muut sisäilmasta sairastuneet käsketään vain ostamaan järjettömän kalliita DVD-paketteja, katsomaan ne ja olemaan sen jälkeen hiljaa oireistaan. Kuten jo aiemmin mainitsin, hajuaististani, kehoni varoitusmekanismista en haluaisi luopua. Enkä myöskään siitä, että kehoni pukkaa puhdistuessaan poskionteloista ja keuhkoista ulos harmaita pötköjä, kun tarpeeksi pahassa paikassa olen käynyt. Jos ohjelmoisin aivoni uudelleen, alkaisiko elimistöni vain keräämään tätä moskaa itseensä ja kuinka pitkään...ja mitkä olisivat sen seuraamukset?

Ymmärrän, että ihmisten on vaikea käsittää asioita, joista ei ole omakohtaista kokemusta. Olenhan itsekin saanut monenlaisia selityksiä myös läheisiltäni oireiluille: lemmikeistä johtuvaa, stressiä, jne. Muistuttaisin, että sisäilmasta sairastuneita on paljon ja monenlaisia: on lievempiä tapauksia ja sitten erittäin vaikeasti ja vakavasti sairastuneita, ja kaikkea tältä väliltä. Sairaus on opettanut vuosien varrella monenmoista. Vaikka itse voin kotona hyvin, niin en esimerkiksi lähtisi väittämään toiselle sairastuneelle vastaan, jos hän kertoisi oireilevansa meillä. Uskoisin häntä ja lähtisin selvittämään asiaa, mistä oireilu johtuu. Niin monimuotoinen sisäilmasairaus on.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka tämä hypnoosi...anteeksi, aivojen uudelleenohjelmointi, vaikuttaa tämän menetelmän hehkuttajan elimistöön, pidemmällä tähtäimellä. Kokeillahan saa kaikenlaista, vaikka pieniä kenkiä, mutta omalla vastuulla...ja valitukset mahdollisista hiertymistä ja rakoista voi kohdentaa sitten helposti omalle peilikuvalleen...

Laitetaanpa tähän loppuun vielä hellyyttävä kissakuva ja ei muuta kuin mukavaa maanantai-illan jatkoa kaikille! ;) 

Pakkaspäivän ajanvietettä. :)

Mittari näyttää lähemmäs kolmeakymmentä pakkasastetta ja mitä tekee valokuvausta harrastava ihminen? No, pakkaa itsensä toppavaatteisiin ja lähtee kameran kera ulos, tietenkin.

Yksi, mitä olen halunnut kokeilla jo pitkään, on saippuakuplien puhaltaminen pakkasella ja niiden jäätymisen odottaminen kameran kera. Tämä on varmasti ihan mukavaa puuhaa myös koko perheen kesken. Nyt loppiaisen aikaan oli reippaasti pakkasta, joten päätin tarttua tuumasta toimeen. :)

Saippuakuplanesteen tein tällä ohjeella:

2,5 dl vettä
0,5 dl glyserolia
0,5 dl astianpesuainetta
1 tl siirappia

Sekoitin ainekset varovasti sekaisin ja pullotin vanhoihin, tyhjiin saippuakuplapulloihin. Kuplien puhalteluun on käytetty myös pilliä tai rautalangasta väännettyä rinkulaa.

Täytyy sanoa, että tuulinen ilma oli haasteellinen kuplien puhaltamiseen. :D
Sain kuitenkin puhallettua täydellisen, söpön minikuplan lumihankeen jäätymään ja möngin etupihallamme lumihangessa kuplaa zoomaillen eri kuvakulmista, sormet jäässä. Viimeistään tässä vaiheessa varmaan naapurit ovat katsoneet, että hullu se on.. ;)

Kokeilin kuplien puhaltelua myös takapihan terassilla, jossa oli aavistuksen suojaisampaa. Kyllä oli kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta vaativaa hommaa, johon uppoutui täysin. Oli jännä seurata kuplien jäätymistä ja tuulen osuessa niihin, poksahtivat hauskasti repaleisina rikki. Sain kuitenkin isompiakin kuplia vihdoin aikaiseksi ja kuvattua niiden jäätymistä. Aion kyllä kokeilla tätä uudelleenkin. Luin myös jostain, että näiden saippuakuplien kera on hifistelty myös niin, että saippuaseokseen on sekoitettu myös väriainetta. Ehkäpä seuraavana siis värikkäitä palloja, pimmeydessä, lyhtyjen loisteessa...? ;)

Mukavia talvipäiviä toivotellen,

Pirkko

Elävänä kirjana

Pari viikkoa sitten olin kokeilemassa jotain uutta. Nimittäin olin Elävänä kirjana ja kirjani aiheena sisäilmasairaus. Elävä kirjasto toimii kuten tavallinenkin kirjasto. Paperisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan kuitenkin oikeita ihmisiä ja käydään keskustelua kirjan kanssa. Elävän kirjaston kirjat edustavat vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia.

Meitä Eläviä kirjoja oli parisenkymmentä ja aiheita riitti erilaisista sairauksista ja persoonallisuuden piirteistä, ammatinedustajiin. Ja olimme siis paikalla rikkomassa ennakkoluuloja kirjojemme aiheisiin liittyen. Ennen tapahtumaa meidät koulutettiin ja teimme kirjamme takakannet, joihin listattiin koettuja ennakkoluuloja. Minä listasin muunmuassa nämä: 'akkojen höpötystä', 'terapia auttaa' ja 'hengitysharjoittelulla terveeksi'. Lainaajat valitsivat haluamansa kirjan sitten näiden takakansien ja kirjan nimen perusteella. Jotta pysyimme lainaajille että muille kirjoille anonyymeinä, oikeaa nimeämme ja kuvaamme ei ollut näkyvillä.

Paikalla olivat myös kirjastonhoitajat, jotka hoitivat lainauksen (laina-aika 20 minuuttia) ja hakivat lainaajille meitä kirjoja 'suljettujen ovien takaa' viereisestä huoneesta. ;) Tunnelma 'kirjahyllyssä' oli odottava, kun puheensorina täytti seinän takana olevan lainaustilan ja jokainen jännitti, milloin oma kirjan nimi pyydetään lainattavaksi. Tämä kyseinen Elävä kirjasto oli järjestetty sadalle opettajalle ja odotin innolla, että minut lainattaisiin (niin hullulta kuin se kuulostaakin), sillä aihe on hyvin ajankohtainen sekä sairaustaustani on alkanut jo lapsena. Mikäs siis sen mielenkiintoisempaa kuin päästä opettajien kanssa jakamaan ajatuksia aiheesta.

Kirjahyllyssä odotellessa sai tutustua muihin kirjoihin ja ihan mielettömiin elämäntarinoihin, joten tapahtuma olisi ollut hyvin rikastuttava, vaikka minua ei olisi lainattukaan kertaakaan. Minun ei kuitenkaan tarvinnut istuskella verkostoitumassa pelkästään hyllyssä, vaan minua lainattiin muutaman kerran. Lainaajien kanssa syntyi paljon keskustelua oireista, hoitokeinoista, homeista ja kemikaaleista, kyseisen koulurakennuksen sisäilmasta, tulevaisuudesta, vertaistuesta, elämänilosta ja voimavaroista. Osa olisi halunnut kierrättää minua homekoirana luokkahuoneissaan, mutta siihen tarkoitukseen meitä kirjoja ei ollut tarkoitettu. Ehkä joskus toiste.. Keskustelua olisi kyllä voinut jatkaa vielä pidempäänkin, mutta laina-aika oli rajallinen. Kirjojen tuli olla laina-ajan umpeuduttua takaisin hyllyssä.. ;)

Tapahtuman jälkeen fiilikset olivat hyvät. Tuli tunne, että tällaisia tapahtumia pitäisi olla useammin ja aionkin tulevaisuudessa osallistua Elävään kirjastoon, kun sellaista taas järjestetään. Elävästä kirjastosta syttyi myös polte kokemustoimijan keikkailuun kouluille, joten katsotaan mitä tulevaisuus taas tuo tullessaan. :)



Ystävällisin Terveisin,

Yks Pirkko



Lisää tietoa Elävästä kirjastosta: http://www.alli.fi/kirjasto%20ja%20tietopalvelut/yhdenvertaisuus%20tietoa%20ja%20materiaalia/elava%20kirjasto

Vertaistuen voima.

Elämä yllättää aina silloin, kun päätät, ettet anna ajatustakaan sairaudellesi ja eristäydyt kotiin, jottet oireilisi. Näin kävi myös eilen illalla...

Olin viettänyt päivän homeiden, sädesienten ja muovimattojen liimojen hajussa, pääkipu oli järkyttävä. Oli ihana viettää päivä ihmisen kanssa, joka tiesi sanomattakin, mikä milläkin hetkellä vei äänen ja sai pään ihan pökkyrälle. Päivä oli ihan järjettömän mukava, mutta tämä sivuvaikutus ei ollut yhtään kiva. Tuntui kuin joku ilkikurinen olisi työntänyt sukkapuikkoja pääni sisään molemmin puolin ohimoita. Poskionteloita särki. Särkylääke ei auttanut, kuten ei yleensäkään tämän sortin pääkipuun. Meillä oli ollut puhetta nähdä erään toisen kohtalotoverin kanssa illemmalla ja olin jo perumassa tapaamista. Mutta tämä ihana ihminen ilmestyi kaatosateessa luokseni ja rupattelimme kokemuksistamme sateen ropistessa valokatteeseen. Oli ihana taas huomata, etten ole ainut. En ole hullu, vaikka 'hullun' diagnoosi olisi varmasti helpompi käsitellä ja jokseenkin hoidettavissa.. Oli ihana kuulla toisen ihmisen kokemuksia homeista, kemikaaleista, hajuista ja jakaa myös omia kokemuksiaan. Ja joka kerta ymmärrän enemmän tätä sairautta.

On varmasti paljon ihmisiä, jotka oireilevat sisäilmasta, mutta eivät osaa yhdistää oireiluaan sisäilmaan/homeisiin/kemikaaleihin. On ihmisiä, joilla on erinäisiä oireita, joille ei ole löytynyt selittävää diagnoosia tai ovat saaneet diagnoosiksi esimerkiksi 'määrittelemätön astma' tai 'määrittelemätön reuma'. Ja kun tällainen ihminen tulee luo ja haisee vahvasti maakellarille, niin ymmärrän. Mutta on myös niitä, jotka eivät oireile lainkaan. Olkaa onnellisia siitä. <3

Tästä kokemusten jakamisesta ja vertaistuen voimasta innoissani kerronkin teille ensi viikon perjantain, ilman päivän (26.8.16) tapahtumasta Oulussa, Ainolan puistossa klo 18.

Vertaistuen merkityksestä keskustellaan Oulun Seudun Hengitysyhdistyksen järjestämällä piknikillä. Kokoonnutaan Kahvila Kiikun edessä, josta ilmapalloja seuraamalla löytyy tapahtumapaikka suihkulähderannalla. Ohjelmassa tietoisen hengittämisen harjoitukset Tuija Rantamaan ohjaamana sekä ilma-aiheisia yhteislauluja. Paikalla on myös sisäilmasta sairastuneita kokemustoimijoita, minä ja kaksi muuta rohkeaa, kertomassa omat tarinamme.

Suoralainaus tapahtuman esittelystä tässä: 'Hengitysliitto ja hengitysyhdistykset eri puolilla Suomea muistuttavat Ilman päivänä siitä, että tällä hetkellä suurin ilmanlaadun ongelma on sisäilma. Sisäilmaan liittyvät ongelmat koskettavat tuhansia suomalaisia. Jopa 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. Sairastuneita on arviolta tuhansia.
Kutsumme kaikki esteettömään ulkoilmaan keskustelemaan aiheesta ja erityisesti vertaistuen merkityksestä. Vertaistuki on tärkeää sisäilmasta sairastuneille, jotka voivat terveytensä lisäksi menettää esimerkiksi kotinsa tai työpaikkansa. Vertaistuki antaa mahdollisuuden jakaa ajatuksia ja kokemuksia muiden sairastuneiden kanssa ja saada toisilta tukea. Vertaistukea tarjoavat esimerkiksi paikallisten hengitysyhdistysten vertaisryhmät eri puolilla Suomea.' Tervetuloa siis kaikki mukaan!

Tapahtumassa kerrotaan myös Hengityssairaiden vertaistoiminta verkossa -projektista, joka kehittää ja kokeilee verkossa Skype -yhteydellä toimivia vuorovaikutteisia vertaisryhmiä, jotka ovat sekä diagnoosipohjaisia että teemallisia. Vertaisryhmien toiminta on voimavaroja vahvistavaa. Verkkovertaisryhmät kokoontuvat noin kerran kuukaudessa Skype -yhteydellä. Yhteen ryhmään otetaan 6 - 8 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Itse olen mukana kahdessa ryhmässä ohjaajana: Hetki omalle hyvinvoinnille - lisää iloa ja energiaa hengityssairaiden omaishoitajille sekä Hetki omalle hyvinvoinnille -lisää iloa ja energiaa hengityssairaille (diagnoosista riippumatta). Myös sisäilmasairaille on oma vertaistukiryhmänsä. Hetki omalle hyvinvoinnille-ryhmissä voidaan käsitellä osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti esim. stressinhallintaa, läsnäolon taitoja, arvojen mukaista elämää tai työkaluja hyvään uneen. Vahvistetaan omia voimavaroja, lisätään iloa ja työkaluja sairauden keskelle. Jos kiinnostuit ryhmään osallistumisesta ja sinulla on jo toiveita hyvinvointiryhmän ohjelmaan, niin otahan rohkeasti yhteyttä. :)

Lisätietoa projektista täältä:
http://www.hengitysyhdistys.fi/oulunseutu/content/vertaisryhm%C3%A4t-verkossa

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan sekä Ilman päivän-tapahtumaan että verkkovertaisryhmiin. Olette lämpimästi tervetulleita! Älä jää sairautesi kanssa yksin. <3