Olen vuosia ohjannut niin ryhmänohjaajana että hyvinvointivalmentajana erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Teettänyt heillä unelmakarttoja, kirjeitä, maalauksia. Laittanut pohtimaan omia juuriaan, toimintansa lähtökohtiaan, taustojaan ja tunnelukkoja. Kaivelemaan omia tuntemuksiaan, menneisyyttään, ennakkoluulojaan ja ajatuksiaan. Opettelemaan stressinhallintaa, löytämään uusia toimintatapoja elämään ja avaamaan tunnelukkoja. Nämä ovat olleet joka kerta antoisia hetkiä, suuria keskusteluita ihmisyydestä ja elämästä. Nämä hetket ovat pysäyttäneet jokaisen olemaan läsnä, juuri näille ihmisille. Olemaan siinä hetkessä, myötäelämään.
Mutta joskus tulee se päivä, kun itse kaipaa ohjausta ja pysäytystä. Arkojenkin asioiden kaivelua. Menemistä syvämmälle itseensä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei odottele sitä päivää liian pitkään, vaan ennakoi ja hakeutuu tällaisiin tilanteisiin ihan tarkoituksella. Olla itse välillä osallistujana ja ohjattavana, vaihtaa roolia ja näkökulmaa.
Tällainen hetki oli ihan vastikään, pääsin hetkellisesti valmennettavaksi. Ja tiedättekö, oli ihana olla kerrankin osallistujana. Olla ohjattavana, toki jokainen osallistui omien rajojensa ja tuntemuksiensa mukaan. Sain vaan olla, miettiä omia juuriani, silmät kostuen ja kuitenkin hymyillen. Ajatuksissani löysin itseni lapsuuden kodin ikkunalaudalta istumasta, verhon takaa. Tarkkailemassa elämää, luontoa, ihmisiä. Ja kaikki on hyvin.
Sain siis pari tuntia, tunnekylläistä ja ihanaa ohjausta. Ja sisimpämme kaivelun tuotoksena kirjoitimme runon. Pysähtymällä hetkeen, ohjatusti, sitä muistaa yllättäviäkin asioita taas itsestään, omasta elämästään. Ja mitä kaikkea me jokainen kannammekin mukanamme, lapsuudesta tähän päivään.
Jokainen kaipaa välillä ohjausta ja sisimpänsä kaivelua, herättelyä.
Sellaista rinnalla kulkijaa, joka on vierellä tukemassa, mitä sisämmästämme ikinä löytyykin. <3
Päätän kirjoitukseni runotuotokseeni:
'Olen pyöreä onnellisuus.
Sydän, palasista koottu.
Olen keltainen ilo ja turkoosi, syvä vesi.
Sohvannurkasta ikkunasta tuijotteleva hymy.
Puolivarjosta maailmaa tarkkaileva rauha.
Kunhan minulla on luonto ja metsä, selviän kaikesta.
Tarkkaillen korppeja taivaalla...'
