tiistai 13. marraskuuta 2018

Voimaa ja toivoa kokemustarinasta


Tänä syksynä olen keikkaillut useamman kerran niin livenä kuin Skypelläkin kertomassa omaa kokemustarinaani sisäilmasairaudesta, otsikolla Iloa ja hyvinvointia luonnosta. Lähestyn sairastumistani yhden tärkeimmän voimavarani eli luonnon kautta. Luonto on kulkenut rinnallani ja minä olen kulkenut luonnossa, koko elämäni ajan. Sairastumisen myötä luonto on saanut entistä tärkeämmän osan elämässäni, vaikka myös luontoakin on välillä joutunut välttelemään, kun luonnon homeet ovat voimakkaimmillaan.

Ennen ensi esiintymistäni saatoin miettiä, että kerronkohan nyt liian valoisan tarinan sisäilmasta sairastumisesta, mutta yleisöä on ollut monenlaista, kokemus karttui ja näin ei asianlaita ole. Sillä kerronhan ihka oikeaa, omaa tarinaani, eletystä elämästä ja toipumisen tiestä. Kyllä, ongelmaisia rakennuksia on paljon ja oireilen edelleen, mutta lievemmin kuin aiemmin ja toivun nopeampaa. En koe tarpeelliseksi huudella, joka välissä pitkin somea, kuinka nyt taas tuli homeosumaa ja oireiluttaa niin vietävästi. Välillä kuitenkin tätäkin teen, muistuttaen muita sekä itseäni, sairauden olemassa olosta, en kaivatakseni sääliä. Sairaus ei katoa, mutta tiettyjen elämänmuutosten myötä, se on lieventynyt. Ja näiden muutosten tekemisestä kertominen on tärkeää, mutta myöskin jokaiselle hyvin yksilöllistä.

Myös vertaistuki on ollut erittäin tärkeää ja nimenomaan se toivon herättäminen, samoin se, että jokainen löytää omasta elämästään ne omat, yksilölliset voimavaransa. Jotta elämä olisi muutakin kuin pelkkää sairautta ja sairauden kanssa elämistä. Kuitenkin se olet sinä itse, kuka päättää, mihin suuntaan elämääsi kuljet. Jäätkö vellomaan sairautesi kanssa vai haluatko luovia elämääsi omia keinoja, jotka tekevät arjestasi helpompaa?

Positiivisuuden ja elämän voimavarojen kautta kerrottu kokemustarina herättää tunteita, antaa voimaa ja luo toivoa tulevaan. Ja ne keskustelut yleisön kanssa, voi mahoton, kuinka ihania ja koskettavia ne ovatkaan! Haluanko siis mieluummin herätellä ihmisissä toivon kipinää kuin vetäistä maton alta, ettei tästä koskaan parane? Valitsen mieluummin voimavarojen kautta lähestymisen ja toivon antamisen sekä rakentavan keskustelutavan. Oman sairautensa kanssa joutuu nimittäin opettelemaan elämää paljonkin uusiksi ja kaikki tunteiden kirjot on käytävä läpi, tulevaisuus on epävakaata ja tilanteet voivat muuttua milloin tahansa. En kuitenkaan murehdi ja huolehdi asioista, vaan elän silti pääsääntöisesti hyvää ja onnellista, sellaista tasapainoisen ihanaa elämää, luonnossa kellien.


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Rakkautta ensi silimäyksellä...

Kävin reilu viikko sitten yhden ikimuistoisimmista vierailuista. Nimittäin paijailemassa alpakoita. Jännittävä tapaaminen oli sovittu hyvissä ajoin kalenteriin Linnunradan tilan kanssa. Kyseisenä päivänä saavuimme pienellä naisporukalla talviselle tilalle, ilma oli sopivan viileä, muttei kylmä ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Seurueeseemme kuului myös pieni karvaton koira, joka vei alpakoiden huomion ja ne selkeästi miettivät, miten suhtautua karvattomaan ilmestykseen.


Samalla, kun ruokimme alpakoita kuivatetuilla lehtioksilla, saimme alkuinfon alpakoista Linnunradan tilan ihanalta emännältä. Alpakkahan on etelä-amerikkalainen kamelieläin, joka on läheistä sukua vikunjalle, guanakoille ja laamalle. Kyseessä on laumaeläin, joten alpakoita tulee olla aina vähintään kolme yksilöä. Linnunradan tilan alpakoiden lauman johtajana toimii persoonallinen Jatsi, joka teki etenkin itseeni lähtemättömän vaikutuksen pusuttelullaan. Alpakat pitävät rapsutuksista, pään alueelta ja kaulasta. Selän alueelle mentäessä, alpakka saattaa sylkäistä päin naamaasi ja ilmoittaa näin, ettei tykkää kyseisen alueen rapsutuksesta. Joten varovaisuutta.

Jatsin kanssa paijailua. Kuvasta kiitos, Sanna L:lle.

Alpakoiden värityksiä on olemassa erilaisia: valkoinen, ruskea, harmaa, musta ja laikukas. Alpakalle riittää ulkotarhan lisäksi vaatimatonkin talli. Puhdasta vettä ja heinää tulee olla aina saatavilla. Tarpeensa alpakat tekevät siististi yhteen "vessapaikkaansa" ja reissatessaan esimerkiksi markkinoilla, näille kavereille täytyykin ottaa kakkaa mukaan, jotta tietävät, missä sen hetkinen vessapaikka on käytössä. Siistejä ja hassuja otuksia. :)

Alpakat oppivat kulkemaan hihnassa, vähän kuin koira. Niiden kanssa voi harrastaa myös agilitya. Alkututustumisen jälkeen lähdimmekin kävelylle, uusien villaisten kavereidemme kanssa, läheiseen maastoon. Vaikka koiran läsnäolo näitä hieman jännittikin, niin melko lauhkeita ja hiljaisia tapauksia olivat. Mukavia metsälenkkikavereita siis. Ulkoillessa mietin alpakoiden elinkaarta ja kävikin ilmi, että ne voivat elää yli 20 -vuotiaiksi. Eli pitkäikäisiä kavereita.

Ulkoilun päätteeksi alpakat pääsivät herkuttelemaan omenan ja porkkanan palasilla, sitten ne katosivat vähin äänin tallin ovesta ulkoaitaukseensa. Me saimme kuumaa juotavaa ja mukavan rupattelutuokion sekä tutustumisen Linnunradan tilan myytäviin tuotteisiin: öljyhampputuotteisiin ja tietenkin alpakanvillatuotteisiin. Välillä alpakat kävivät tarkkailemassa tilannetta tallin ovelta, etenkin Jatsi.  




'Alpakka tuottaa villaa vuodessa keskimäärin 2 - 4 kg. Se on pehmeämpää, lämpimämpää ja kestävämpää kuin lampaan villa. Alpakan villasta puuttuu lanoliini (villarasva) ja lampaan villalle ominainen karheus, siksi värjäämätön villa sopii myös monille allergikoille eikä kutita.' (Lähde: Suomen alpakkayhdistys) Alpakanvillatuotteet houkuttelivat, mutta tällä kertaa mukaani tarttui kuitenkin öljyhampputuotteita: öljyä salaatinkastikkeeksi ja hamppurouhetta esimerkiksi jogurtin sekaan sekä koiran turkin hoitoon. Näistä lisää vaikkapa toisessa kirjoituksessa..

Alpakoiden kohtaaminen sekä paijailu oli kyllä ainutlaatuinen ja myös terapeuttinen kokemus. Nämä eläimet ovat uteliaita, sympaattisia ja näiden seurassa aika kului siivillä. <3


Lisätietoa:
https://www.facebook.com/linnunradantila/
http://www.alpaca.fi/info/alpakka/


Jatsin kanssa silmiin tuijottelua olisi voinut jatkaa loputtomiin. 😄