Tänä syksynä olen keikkaillut useamman kerran niin livenä kuin Skypelläkin kertomassa omaa kokemustarinaani sisäilmasairaudesta, otsikolla Iloa ja hyvinvointia luonnosta. Lähestyn sairastumistani yhden tärkeimmän voimavarani eli luonnon kautta. Luonto on kulkenut rinnallani ja minä olen kulkenut luonnossa, koko elämäni ajan. Sairastumisen myötä luonto on saanut entistä tärkeämmän osan elämässäni, vaikka myös luontoakin on välillä joutunut välttelemään, kun luonnon homeet ovat voimakkaimmillaan.
Ennen ensi esiintymistäni saatoin miettiä, että kerronkohan nyt liian valoisan tarinan sisäilmasta sairastumisesta, mutta yleisöä on ollut monenlaista, kokemus karttui ja näin ei asianlaita ole. Sillä kerronhan ihka oikeaa, omaa tarinaani, eletystä elämästä ja toipumisen tiestä. Kyllä, ongelmaisia rakennuksia on paljon ja oireilen edelleen, mutta lievemmin kuin aiemmin ja toivun nopeampaa. En koe tarpeelliseksi huudella, joka välissä pitkin somea, kuinka nyt taas tuli homeosumaa ja oireiluttaa niin vietävästi. Välillä kuitenkin tätäkin teen, muistuttaen muita sekä itseäni, sairauden olemassa olosta, en kaivatakseni sääliä. Sairaus ei katoa, mutta tiettyjen elämänmuutosten myötä, se on lieventynyt. Ja näiden muutosten tekemisestä kertominen on tärkeää, mutta myöskin jokaiselle hyvin yksilöllistä.
Myös vertaistuki on ollut erittäin tärkeää ja nimenomaan se toivon herättäminen, samoin se, että jokainen löytää omasta elämästään ne omat, yksilölliset voimavaransa. Jotta elämä olisi muutakin kuin pelkkää sairautta ja sairauden kanssa elämistä. Kuitenkin se olet sinä itse, kuka päättää, mihin suuntaan elämääsi kuljet. Jäätkö vellomaan sairautesi kanssa vai haluatko luovia elämääsi omia keinoja, jotka tekevät arjestasi helpompaa?
Positiivisuuden ja elämän voimavarojen kautta kerrottu kokemustarina herättää tunteita, antaa voimaa ja luo toivoa tulevaan. Ja ne keskustelut yleisön kanssa, voi mahoton, kuinka ihania ja koskettavia ne ovatkaan! Haluanko siis mieluummin herätellä ihmisissä toivon kipinää kuin vetäistä maton alta, ettei tästä koskaan parane? Valitsen mieluummin voimavarojen kautta lähestymisen ja toivon antamisen sekä rakentavan keskustelutavan. Oman sairautensa kanssa joutuu nimittäin opettelemaan elämää paljonkin uusiksi ja kaikki tunteiden kirjot on käytävä läpi, tulevaisuus on epävakaata ja tilanteet voivat muuttua milloin tahansa. En kuitenkaan murehdi ja huolehdi asioista, vaan elän silti pääsääntöisesti hyvää ja onnellista, sellaista tasapainoisen ihanaa elämää, luonnossa kellien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti